ohjaaja auli eskola
Teatteritaide intohimona
Ohjaaja Auli Eskolan ajatuksia kesäteatterin 2026 tekemisestä
Koirakiven kesäteatterin tuleva kausi on täynnä suuria tunteita ja ikimuistoisia säveliä. Ohjaaja Auli Eskolan pitkäaikainen toive on toteutumassa, sillä lavalle nousee musiikkinäytelmä laulaja-lauluntekijä Juha ”Watt” Vainion elämästä!
”Olin jo vuonna 2019 syvästi vaikuttunut tästä Mikko Kivisen ja Otto Kanervan käsikirjoittamasta Sellaista elämä on -musiikkinäytelmästä Hyvinkään Uudessa kesäteatterissa ja on hienoa, että saamme sen nyt Koirakiveen kesäksi 2026”, iloitsee Eskola.
Legendan sanojen salaisuus
Juha Vainion laulujen viehätys piilee hänen ainutlaatuisessa ja oivaltavassa sanoitustyylissään. Hän yhdisti mestarillisesti huumorin, syvän inhimillisyyden, elämänmakuiset tarinat, sananparret ja ajan ilmiöt – elämän ilot ja surut. Vainio oli monien kappaleidensa sekä sanoittaja että säveltäjä ja hänen taitava lyriikkansa muodostaa täydellisen liiton hänen elämänmakuisten sävellystensä kanssa. On hienoa saada esittää tällainen kokonaisuus katsojille kesällä 2026.
Tuttuja tähtiä ja uusia kasvoja
Koirakiven kesäteatterin luonnon keskellä olevalle ulkolavalle palaavat monet yleisölle rakkaat esiintyjät vuosien varrelta ja lisäksi mukaan on saatu myös uusia lahjakkuuksia.
• Koirakiven lavalla jo 17 vuoden ajan katsojia viihdyttänyt Ossi Kettunen hyppää päärooliin esittämään vanhempaa Junnua.
• Nuoren Junnun rooliin on kiinnitetty uusi ja innostava nuori esiintyjä, Eero Äärimaa Heinolasta.
• Musiikin laadun takaavat perinteiseen tapaan tutut ja taitavat muusikot Kulman Kundit -bändistä.
Koirakiven esityksessä kuullaan yli 20 Juha Vainion unohtumatonta kappaletta, kuten esimerkiksi Yksinäinen saarnipuu, Miettinen ja Nortamaa, Albatrossi, Minne tuuli kuljettaa, Varsinaiset seiväsmatkat, Kun minä rupesin ryyppäämään, Käyn ahon laitaa, Elämää ja erotiikkaa, Vanhoja poikia viiksekkäitä, Sellaista elämä on sekä monia vauhdikkaita potpureita. Kappaleiden lyriikoita tulkitsevat Koirakiven taitavat laulajat.
Yhteinen intohimo lavalla
Auli Eskola on saanut ohjata Koirakiven Nuorisoseuran menestyneitä kesäteatteriesityksiä jo usean vuoden ajan. ”Teemme tätä isolla sydämellä, laulun ohjaajan, tanssinopettajien, koreografioiden ohjaajan, muusikoiden, ääni tekniikasta vastaavan, lähialueen rakentajien ja useamman sukupolven esiintyjien sekä sitoutuneiden talkoolaisten kanssa”, Eskola kertoo arvostaen. Näytelmän lisäksi Koirakiven kesäteatterielämykseen kuuluvat Koirakiven upean maalaismiljöö, laadukas pysäköintialue ja herkulliset väliaikatarjoilut sekä kaikkien ystävällinen palveluhenkisyys.
Koe sinäkin kesän 2026 kohokohta ja tule Koirakiven kesäteatteriin!
Lopuksi vinkki: Muistathan varmistaa paikkasi tässä suositussa kesäteatterissa ostamalla lipun etukäteen.
Auli Eskola, teatteriohjaaja



